Senior Finance Controller

  • Helsinki
  • Kokoaikainen

We are no longer accepting applications for this job.

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15.000 henkeä, joista Suomessa yli 2.000 henkilöä. Peab-konsernin liikevaihto on 5,9 miljardia euroa. Konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä. Peabin visiona on olla yksi Suomen parhaista rakentajista. Periaatteemme on tehdä asiat kerralla kuntoon. Aina. Niin, että voimme jälkikäteen ylpeinä todeta, että me rakensimme tuon kohteen.

Haemme Suomen Peabin taloushallintoon kokenutta konsernilaskennan osaajaa vahvistamaan talousorganisaatiotamme ja lisäksi toimimaan läheisessä yhteistyössä Peabin konsernin taloushallinnon kanssa.

Vastaat asiantuntijana mm. konserniraportoinnin erityiskysymyksistä, yritysten konsolidoinneista sekä yritysjärjestelyihin liittyvistä verotuksen ja kirjanpidon erityiskysymyksistä Suomen liiketoimintojen osalta.

Tarjoamme sinulle haastavan ja monipuolisen tehtäväkentän johtavassa pohjoismaisessa rakennus- ja kiinteistöalan yrityksessä. Peabilla pääset sekä kehittämään että kehittymään ja olemaan osana menestystarinaamme.

Menestyt tehtävässä, jos:  
• Sinulla on vähintään viiden vuoden kokemus vaativista ulkoisen laskennan tehtävistä ja erityisesti konsernilaskennan parista. Ymmärrys valmistavasta rakennus- tai projektiliiketoiminnasta katsotaan eduksi. 
• Olet analyyttinen ja sinulla on kyky esittää ratkaisuja.
• Sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, sillä työssäsi toimit yhteistyössä ulkoisen laskennan kollegojen, talous- ja liiketoimintajohdon kanssa.  
• Sinulla on KTM- tai tradenomitutkinto.
• Sinulla on sujuva suullinen ja kirjallinen suomen ja englannin kielen taito, ruotsin kielen taito on eduksi. 

Jos tämä tehtävä voisi olla sinun urallasi seuraava luonteva askel, ota yhteyttä tai lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen rekrytointikumppanimme Mercuri Urvalin sivujen kautta www.mercuriurval.fi, viite FI-17285. Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalissa Marcus Jensén puh. 040 551 7741.

Suora linkki hakusivulle: https://www.mercuriurval.com/fi-fi/opportunity/Apply?jobadid=69669&refno=FI-17285#ContactInfo

 

Tarjoamme

Peabilla pääset mukaan mielenkiintoisiin projekteihin rakentamaan tulevaisuuden yhteiskuntaa. Meille vastuullisuus ja välittäminen sekä paikalliset ja sosiaaliset kriteerit ovat tärkeitä.
Teemme elinkaaren kestäviä ratkaisuja. Peabilla saat mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi ja hankkia kokemusta erilaisissa työtehtävissä ja monipuolisissa kohteissa.
Meille on tärkeää, että jaat ydinarvomme luotettava, kehittyvä, henkilökohtainen ja käytännönläheinen, sillä ne kuvastavat meitä peabilaisia ja ovat toimintamme perusta.
Haluatko rakentaa tulevaisuuden yhteiskuntaa kanssamme?

 

Kun liityt joukkoomme

  • pääset vaikuttamaan paitsi omaan työhösi, myös koko yrityksen toimintatapaan.
  • saat erinomaisen tilaisuuden haastaa itseäsi, haluamassasi määrin.
  • annamme sinun kasvaa rooliisi rauhassa ja tarjoamme mahdollisuuden upean uran luomiseen.